Tutkitaan: 3D-tulostusteknologian hyödyntäminen

9.8.2022Joonas Kortelainen ja Mirka LeinoTutkitaan

3D-tulostaminen on edelleen hyvin kasvava ala. 3D-tulostusteknologioiden ymmärrys on vielä melko vähäistä ja sen monenlaiset käyttömahdollisuudet vaativat paljon soveltavaa tutkimusta. Teknologiaa kehitetään kuitenkin jatkuvasti ja käyttökohteita tulee koko ajan lisää, onhan 3D-tulostusteknologia yltänyt jo prototyypeistä lääketieteeseen sekä laajenevissa määrin teollisuuteen, korvaamaan perinteisiä valmistusmenetelmiä.

Lähikuvassa Ultimaker 3D-tulostin, jonka sisällä SAMKin logo.

Lähikuvassa Prusan 3D-tulostin.SAMKissa 3D-tulostustutkimuksen tavoitteena on löytää uusia innovatiivisia tapoja hyödyntää 3D-tulostusta siellä, missä sitä ei ole välttämättä aiemmin edes ajateltu käytettävän, tai sitä hyödynnetään toisella tavalla jo tutuissa käyttöympäristöissä. 3D-tulostuksen soveltavaa tutkimusta on tehty SAMKilla jo vuosikymmenen ajan.

Viimeisimpänä 3D-tulostustutkimuksen aihealueena on se, miten voitaisiin yhdistää kahta eri teknologiaa yhteen, toisen niistä ollessa 3D-tulostaminen ja toisen RFID-teknologia. Yhdistämällä RFID-teknologiaa 3D-tulosteisiin, voidaan suunnitella ja toteuttaa esimerkiksi ihan uudenlaisia langattomia kytkimiä, nappeja ja ohjaimia, jotka eivät tarvitse vaihdettavia paristoja tai muita energialähteitä.

Tällä hetkellä 3D-tulostusteknologiaa hyödynnetään SAMKissa erilaisten prototyyppien toteuttamisessa sekä niin erilaisten soveltavan tutkimuksen projektien aiheina kuin kehittämismenetelminäkin. Tutkimustyössä selvitetään, miten jotain tehtävää, toimintoa tai rakennetta voitaisiin parantaa tai miten saadaan luotua jonkinmoinen apuväline, joka auttaa tai helpottaa töiden tai vaikka vapaa-ajan tehtävien tekemistä.

Kun käytännön kautta on havaittu mitä kaikkea 3D-tulostusteknologia mahdollistaa, pohditaan joka tilanteessa, miten projektin tai sovelluksen ongelmatilanteen voisi ratkaista 3D-tulostamalla. RoboAI yhteiskäyttölaboratoriossa on esimerkiksi tulostettu kokonaisia laitteita, laitekoteloita, adaptereita ja työkaluja, joilla voidaan toteuttaa tarvittavia asioita.

Tiesitkö tämän?Lähikuvassa joku laite.

  • 3D-tulostus on keksitty/kehitetty jo 1980-luvulla. Ensimmäiset patenttihakemukset siitä hylättiin, koska koettiin että sillä ei ole markkinoita.
  • Ensimmäinen lonkkaleikkauksessa käytetty metallinen 3D-tuloste täytti 10 vuotta vuonna 2018, 3D-tulostusavusteisia lonkkaleikkauksia on tehty jo yli 100 000 kpl.
  • Muutama ravintola on lähtenyt kokeilemaan erikoisempia illallistarjoiluja tarjoten asiakkailleen mahdollisuuden nauttia 3D-tulostettu illallinen.

 

Jaa artikkeli

Tutkitaan

Lue myös