RoboAI tutkimus- ja tuotekehityskeskus

RoboAI:ssa yhdistyvät Satakunnan ammattikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston osaamiset. Tutkimustyömme palvelee Satakunnan alueen yrityksiä, yhteisöjä ja julkisia toimijoita tekoälyyn ja robotiikkaan liittyvissä haasteissa. Toteutamme kehitysprojekteja testauksen, tuotekehityksen ja suunnittelun tueksi.

Ajankohtaista

RoboAI muualla mediassa

RoboAI-viikolla esitellään satakuntalaista huippuosaamista | 19.4.2023 | Radio Pori
RoboAI-viikolla viisi päivää teknologiaa | 12.4.2023 | Uusiteknologia.fi
Winnovan opiskelijat vievät tietoa hyvinvointiteknologiasta käyttäjille mutta myös työelämään | 30.3.2023 | Länsi-Suomi
Puuvillan kauppakeskuksesta voi nyt lainata vaikka avainten jäljittäjän tai ruokailusta muistuttavan kellon – Tällainen on Funteeraamo-lainaamo | 29.3.2023 | Satakunnan Kansa
Samk on onnistunut tutkimusrahoituksen hankinnassa: Kuudella miljoonalla eurolla yritysten kasvun tukemista | 4.2.2023 | Satakunnan Kansa
Teknologialla osallisuutta – Verkostolla vaikuttavuutta | 28.9.2022 | Yritysmaailma
Hopeaharjun palvelukodissa soi joutsenen joikua, karhun tuhinaa ja kesäistä liplatusta – Mistä on oikein kyse? | 16.8.2022 | Satakunnan Kansa
Robocoast on valmistavan teollisuuden digitaalinen innovaatiokeskittymä | 17.7.2022 | Satakunnan Kansa
Aistiesteettömyys on kaikkia varten! – Kokeile, miten aistiesteetön sinun kotisi on | 10.5.2022 | Rakentaja.fi
Nepsy-nurkka tarjoaa rauhaa ja sisustusvinkkejä| 4.5.2022 | Radio Suomi Pori
Prizztech ja Samk maakuntaa kehittämässä | 21.3.2022 | Satakunnan Kansa
Soveltavan tutkimuksen keihäänkärkeä Porissa: Laseria ja tekoälyä hyödyntävä järjestelmä voi tunnistaa akkuromun alkuaineet | 23.2.2022 | Satakunnan Kansa
Hyvinvointianalyytikoista toivotaan uudenlaista monialaista ammattiryhmää terveydenhuollon tueksi | 17.2.2022 | Yle Uutiset Lounais-Suomi
Ovatko hyvinvointianalyytikot terveydenhuollon uusia pelle pelottomia? Uusi ammattiryhmä pyrkii vastaamaan terveydenhuollon osaamisvajeeseen | 17.2.2022 | yle.fi
Samk alkaa kouluttaa hyvinvointianalyytikoita, joille on uudistuvalla sotealalla kova tarve | 5.2.2022 | satakunnanviikko.fi

 

Twitter feed is not available at the moment.

Katso video ja tutustu RoboAI:n monipuoliseen toimintaan

Yhteistyössä