Tutkitaan: Lisätty todellisuus luo uusia käyttäjäkokemuksia
Virtuaalitodellisuudessa (VR) käyttäjä toimii täysin keinotekoisessa ympäristössä. Lisätyssä todellisuudessa (AR) digitaaliset mallit visualisoidaan käyttäjän todelliseen ympäristöön älypuhelimien, tablettien tai AR-lasien avulla. Lisätty todellisuus avaa käyttäjälle uudenlaisen käyttöliittymän monimutkaisten asioiden tarkasteluun. Sen avulla voidaan räätälöidä tiedon esittäminen ja havainnollistaminen siten, että tieto on saatavilla oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan.
Teknologia-aloilla on usein samaan aikaan menossa erilaisia työtehtäviä, kuten suunnittelua, asentamista, tarkastamista ja huoltoa. Lisätyn todellisuuden avulla voidaan esittää kuhunkin työvaiheeseen liittyviä suunnitelmia, simulointituloksia, ohjeita, varoituksia ja mittaustietoja.
Matkailussa lisättyä todellisuutta voidaan hyödyntää esimerkiksi tuottamalla sisältöjä, jotka mahdollistavat matkailijoille täysin uuden tavan tutustua matkakohteisiin. Digitaalisten efektien avulla historia herätetään eloon.
SAMKissa kokeillaan ja kehitetään lisätyn todellisuuden sovelluksia teollisuuden, kaupan ja palvelualojen tarpeisiin. Tutkimukset suoritetaan RoboAI:n laboratorion laitteistoilla yhteistyössä yritysten kanssa. Yrityksillä on mahdollisuus kokeilla uusia teknologioita ja etsiä tapoja niiden hyödyntämiseksi omassa liiketoiminnassa. AR-teknologian soveltuvuutta on kokeiltu mm. kuntosalilla. Digitaalinen personal trainer saa hien pintaan.
Tiesitkö tämän?
- Pokemon GO hyödyntää lisättyä todellisuutta
Tutkitaan
Lue myös
Tilaa uutiskirje
Tilaamalla uutiskirjeen saat uutiset ja tapahtumat uunituoreena sähköpostiisi ja pysyt ajantasalla.