RoboAI Health

Kehitysvammaisten itsenäistä elämää ja työllistymistä tukevia teknologiaratkaisuja

Hankkeen perimmäisenä tarkoituksena on laaja osaamisen vahvistaminen, jotta kehitysvammaisia ihmisiä osataan ja uskalletaan kohdata, tukea ja työllistää. Päätavoitteena on kehitysvammaisten henkilöiden osallisuuden, toimintakyvyn ja työllistymisedellytysten parantaminen teknologian ja digitaalisten ratkaisujen avulla. Keskeisenä tavoitteena on myös kehitysvammaisten kanssa toimivien ammattihenkilöiden osaamisen ja digitaalisten taitojen vahvistaminen, monialaisen verkostomaisen yhteistyön lisääminen ja palveluiden uudistaminen.

Kehitysvammaisten itsenäistä elämää ja työllistymistä tukevia teknologiaratkaisuja Read More »

Kuvassa näkyy tietokone, jota ihmisen kädet näpyttelee. Sivussa myös pieniä terveysalankuvia.

Pohdituttaako teknologian hankinta tai tökkiikö käyttöönotto? 

Etusivu / Pohdituttaako teknologian hankinta tai tökkiikö käyttöönotto?  15.3.2024 Sotealalla on aiemmin tunnistettu haasteita uuden teknologian löytämisessä ja käyttöönoton onnistumisessa. Erilaisia uusia laitteita asiakkaiden hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistämiseksi tulee koko ajan markkinoille, mutta mistä saa luotettavaa tietoa, mitä kannattaa hankkia? Joissakin sotealan yksiköissä saattaa olla uusia laitteita hankittuna, mutta laite pölyttyy hyllyllä, sillä kukaan

Pohdituttaako teknologian hankinta tai tökkiikö käyttöönotto?  Read More »

Lattialla leikkii lapsia aikuisten kanssa.

Tutkitaan: Supersankarin aistitila lapsille, joilla on psyykkisiä traumoja

KidsLikeUs -hankkeessa tutkitaan lasten vuorovaikutusta ympäristönsä kanssa keskittyen lasten käyttäytymiseen, heidän yleisesti käyttämiinsä tiloihin ja siihen, miten he reagoivat erilaisiin aistiärsykkeisiin. Hankkeessa etsitään erilaisia strategioita, joilla näistä ympäristöistä voidaan tehdä lapsille viihtyisämpiä ja miellyttävämpiä käyttäen apuna sekä teknologisia että ei-teknologisia ratkaisuja.

Tutkitaan: Supersankarin aistitila lapsille, joilla on psyykkisiä traumoja Read More »

Kuvassa kaksi vanhusta istuu penkillä ja katsoo toisiaan.

Tutkitaan: Tietoaltaan hyödyntäminen PORI75-terveystarkastusten vaikuttavuuden arvioinnissa

DataLake-hankkeeseen kuuluu useita erilaisia tutkimuksia, mutta tässä jutussa keskitytään toimintatutkimuksen avulla kehitettyyn Porin perusturvan 75-vuotiaille suunnattuun terveystarkastuksen (PORI75) kliinisen toiminnan ohella kerätyn tiedon tutkimukselliseen hyödyntämiseen.

Tutkitaan: Tietoaltaan hyödyntäminen PORI75-terveystarkastusten vaikuttavuuden arvioinnissa Read More »

Man using a mobile robot.

Tiedote: Mirkku-mobiilirobotti ikäihmisten avuksi

Mirkku-mobiilirobotti on Satakunnan ammattikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston yhteisen RoboRFID-hankkeen mobiilirobotti, joka vierailee testikäytössä Diakonin DiaHavussa 26.5. – 8.6.2023. Mirkku on tutkimusasteella oleva mobiilirobotti, ja jalkautui nyt ensimmäistä kertaa ihmisten joukkoon DiaHavussa. Mirkkua testataan, jotta sen toiminnoista saadaan mahdollisimman sujuvia ja asukkaiden arkipäivään soveltuvia.

Tiedote: Mirkku-mobiilirobotti ikäihmisten avuksi Read More »