Vuoden 2024 Hyvinvointiteknologiamessut tarjoavat mielenkiintoisia puheenvuoroja, teknologiaesittelyjä ja keskusteluja alan uusimmista innovaatioista ja ajankohtaisimmista aiheista.

Tapahtuman teemana on Teknologia osana sote-alan resurssipulan ratkaisua. Tapahtuman avaa kansanedustaja Eeva Kalli ja tapahtuman keynote-puheenvuoron pitää TampereMissio Palvelut Oy:n tuleva toimitusjohtaja Arja Laitinen. Tapahtuma huipentuu paneelikeskusteluun, jonka aiheena on Teknologialla hyvinvointia ja kasvua. Paneelikeskustelun sisältö on muodostettu tapahtumaosallistujien ja näytteilleasettajien ilmoittautumisen yhteydessä esittämistä kysymyksistä. Paneelissa keskustelevat toimitusjohtaja Saara Hassinen Terveysteknologia ry:stä, digijohtaja Jani Lavonen Satakunnan hyvinvointialueelta, toimitusjohtaja Elina Junnila Kotihoitopalvelu Sata Oy:stä, hyvinvointikoordinaattori Riikka Lammi Harjavallan kaupungista sekä projektikoordinaattori Henrik Honkanen HealthHub Finland EDIHistä.
– Tapahtuma on kiinnostanut huikeaa määrää sote-alan asiantuntijoita ja ammattilaisia sekä muita sidosryhmien edustajia ja näytteilleasettajia. Tapahtumaan odotetaan ilmoittautumisten perusteella noin 300 osallistujaa ympäri Suomen. Hyvinvointi- ja terveysteknologiapalveluja esittelee tapahtumakävijöille yli 80 teknologiayritystä ja organisaatiota (https://hyvinvointiteknologiamessut.fi). Näytteilleasettajiksi tulevat hyvinvointi- ja terveysteknologiayritykset tarjoavat ratkaisujaan mm. hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, kuntoutukseen, turvallisuuteen, henkilöstön työhyvinvointiin ja resurssoinnin kehittämiseen, kertoo projektipäällikkö Niina Holappa Prizztech Oy:stä.
Tapahtumaan osallistuminen on maksutonta. Tapahtuma järjestetään 1.11.2024 klo 9-16 Satakunnan ammattikorkeakoulun kampuksella Agora-salissa (Satakunnankatu 23) Porissa. Valtakunnalliset Hyvinvointiteknologiamessut ovat tarkoitettu hyvinvointi- ja terveysteknologiayrityksille, sosiaali- ja terveysalan johdolle, asiantuntijoille ja henkilöstölle, kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä vastaaville, opettajille ja opiskelijoille, tutkijoille ja kehittäjille sekä kaikille aiheesta kiinnostuneille. Hyvinvointiteknologiamessujen järjestäjinä toimivat Diakonia-ammattikorkeakoulu, Prizztech Oy, Sataedu, Satakunnan ammattikorkeakoulu, Tampereen yliopisto, RoboAI ja Satakunta Testbed.
Tutustu tapahtuman verkkosivuhin!
Lisätietoja:
Niina Holappa
Prizztech Oy
niina.holappa@prizz.fi
p. 044 710 5455
Lisää aiheesta
SAMKin hyötypeli- ja elämyslaboratorio Pelisellissä 22-vuotias Daniel Lindeman siirtyy pyörätuolista Exerium-pelituoliin ja saa silmilleen VR-lasit. Pian hän on taas moottoripyörän selässä ja kanttaa pyöräänsä kurvista toiseen. Nuoren miehen kasvoille nousee tyytyväinen hymy.