Uudet akatemialaiset tositoimissa – projektioppiminen kehittää ryhmätyötaitoja ja innovatiivisuutta

18.11.2019Petra O'Rourke ja Juho SalliTekoäly Akatemia

Tekoäly Akatemia aloitti toimintansa syksyllä 2019. Mukana on kymmenkunta keväällä haastateltua toisen vuoden SAMKin IT-opiskelijaa. Opiskelijavalinnassa tärkeimpinä kriteereinä oli motivaatio, aikaisempi kokemus sekä pitkäjänteisyys.

Opiskelijat koodaavat.

Pojat ovat olleet syksyn mukana Juho Sallin projektissa luomassa tutkimusrekisterille tietokannan hallintasoftaa ja uskovat oppivansa taitoja, joista on etua tulevaisuuden työelämässä.  – Osaamisen osoittaminen on jatkossa helpompaa, kun voi näyttää missä erilaisissa projekteissa on ollut mukana, Nordlund muistuttaa.

– Opiskelijan tulee olla aidosti kiinnostunut ja motivoitunut. Akatemiaopiskelussa ryhmässä toimiminen on keskiössä, joten on tärkeää, että jokainen opiskelija on valmis tekemään oman osansa, kertoo lehtori Petri Nuutinen, joka vastaa Tekoäly Akatemian toiminnasta.

Tällä hetkellä Tekoäly Akatemian opiskelijat osallistuvat normaaliin opetukseen kolme päivää viikossa ja kaksi päivää on pyhitetty ”työpäiviksi”, jolloin keskitytään projektien tekemiseen sekä tekoälyyn ja datan käsittelyyn liittyvään täsmäopetukseen.

Opiskelijoiden kannalta tärkeintä on riittävän ohjelmointitaidon saavuttaminen.

Ohjelmointi ja projektinhallintataidot haltuun

– Syksy on mennyt oikeiden työskentelytapojen opettelussa. Porukka on niin innoissaan tekemässä softaa, että työelämässä tärkeät prosessit, kuten projektin suunnittelu, aikataulu- ja resurssisuunnitelmat sekä dokumentointi tuppaavat unohtumaan. Tärkeintä kuitenkin on, että opiskelijoiden osaaminen lisääntyy koko ajan ja mieli pysyy korkealla.

Petri Nuutisen lisäksi Akatemian opiskelijoita ohjaavat Juho Salli, Peter Virtanen ja Jussi Bergman. Syksyn toimintaan on sisältynyt Tekoäly Akatemian verkkosivuston suunnittelu ja toteutus, erilaisia case-tehtäviä sekä myös Insomnia-verkkopelitapahtumassa järjestetty AI Hackaton -konenäkökilpailu.

– Opiskelijoiden kannalta tärkeintä on riittävän ohjelmointitaidon saavuttaminen, jotta projektityöskentely on kaikille mielekästä ja oppiminen on mahdollista. Ohjelmoinnin logiikka, kyky tuottaa algoritmeja ja eri ohjelmointikielien ymmärtäminen, nämä ovat niitä taitoja, joita työelämässä vaaditaan, muistuttaa Nuutinen.

Tekoäly Akatemia kiinnosti, koska haluan oppia tekemällä oikeita projekteja.

Ei koulua, vaan työelämää varten

Nordlund on opiskellut aiemmin Jyväskylän yliopistossa tietotekniikkaa.

Sähkö- ja automaatiotekniikan IT-suuntautumisen opiskelijat, 27-vuotias Joonas Nordlund sekä 22-vuotias Erik Nurkkala hakivat ensimmäisten joukossa Tekoäly Akatemiaan, koska kaipasivat opiskeluun käytännönläheisempää otetta.

– Tekoäly Akatemia kiinnosti, koska haluan oppia tekemällä oikeita projekteja. Se on paljon mielenkiintoisempaa, kuin opiskella asioita teoriassa, vain opiskelun takia, Nurkkala kertoo.

Tekoälyssä heitä kiinnostaa sen luomat mahdollisuudet.

– Tekoälyn soveltamisessa ja uusien teknologioiden haltuunotossa on vielä löydettävissä paljon mahdollisuuksia, esimerkiksi konenäössä sekä datan hallinnassa ja hyödyntämisessä, Nordlund nostaa.

 

Keväällä 2020 järjestetään uusi haastattelukierros ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille. Tekoäly Akatemiaan voivat hakea tietojenkäsittelyn sekä sähkö- ja automaatiotekniikan IT-suuntautumisen valinneet opiskelijat.

 

Lue lisää: https://www.roboai.fi/akatemiat/

 

Lisätietoja:

Lehtori Petri Nuutinen, p. +358 44 710 3838

Jaa artikkeli

Lisää aiheesta

Lue myös

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat uutiset ja tapahtumat uunituoreena sähköpostiisi ja pysyt ajantasalla.