RoboAI-viikosta syksyn kovin teknologiatapahtuma Satakunnassa

18.6.2020Petra O'RourkeRoboAI-viikko

Marraskuun 9.-13. järjestettävä monipuolinen teknologian ilotulitus on ilmainen sekä kävijöille että näytteilleasettajille ja avoin kaikille kiinnostuneille.

Hyvinvointiteknologiamessujen kuvituskuva, jossa nainen ja lapsi.

Hyvinvointiteknologiamessut järjestetään maanantaina Rauman kampuksella ja Porissa tiistaina. Porin tapahtumassa on seminaarien ja vilkkaan messuosaston lisäksi mahdollisuus tutustua mm. opiskelijat kehittäjinä -tapahtumaan ja puettavan teknologian tilaisuuteen. Myös Kokeilimossa ja simulaatiotiloissa on tuolloin avoimet ovet ja RoboAI:n laboratoriossa järjestetään esittelyjä.

Linda Liukas esiintyy maanantain Teknologia opetuksessa -koulutustapahtumassa ja toimii tekoälytyöpajan vetäjänä.

Linda Liukas, Taneli Tikka, Iiro Uusitalo ja Pekko Vehviläinen, vain muutaman nimen mainitakseni. Lisäksi RoboAI-viikolle on varattu monia muita mielenkiintoisia puheenvuoroja teknologia-alojen asiantuntijoilta. Järjestelyt ovat päässeet kesän korvalla täyteen vauhtiin ja tapahtuman aikataulut ovat kesälomien alkaessa jo hyvällä mallilla.

Seminaarien, messujen ja konferenssien täyteinen tapahtumaviikko esittelee monipuolisesti eri teknologioita ja niiden tuomia etuja eri aloilla nyt ja tulevaisuudessa. Samalla tapahtumat toimivat näyteikkunana Satakunnan ammattikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston tutkimushankkeisiin.

– Uusin teknologia on kiehtovaa ja inspiroivaa, se kiinnostaa kaikkia vauvasta vaariin. Haluamme tarjota teknologiaelämyksiä kaikille järjestämällä sekä yleisön että näytteilleasettajien näkökulmasta matalan kynnyksen tapahtumaviikon, kertoo RoboAI:n tutkimusjohtaja Petteri Pulkkinen.

 

Koko viikko täyttä tykitystä

Perjantain VTR-seminaarissa keskitytään uusiin teknologioihin sekä niiden yhdistämiseen uudenlaisten sovellusten löytämiseksi niin teollisuuteen, hyvinvointiin kuin kotiinkin.

RoboAI-viikko käynnistyy maakunnallisesti vahvasti kahdella paikkakunnalla, Porissa ja Raumalla. Rauman kampuksella starttaa Hyvinvointiteknologiamessut ja Porissa tarjolla on erityisesti Satakunnan alueen opettajille suunnattu Teknologia opetuksessa -koulutus- ja verkostointitapahtuma sekä robotiikkakilpailut. Tiistaina Porissa koetaan deja vu -ilmiö, kun Hyvinvointiteknologiamessut valloittaa kampuksen seminaareilla ja messuosastoilla tarjoten näkökulmia mm. eri käyttäjäryhmien toimintakykyä ja hyvinvointia edistäviin ratkaisuihin.

Keskiviikkona alkaa kaksipäiväinen Findrones2020-konferenssi, joka keskittyy droonien käyttöön maa- ja metsätaloudessa sekä droonialan nouseviin teknologioihin. Samaan aikaan järjestetään Tekoäly ja terveysteknologia -tapahtuma, joka käsittelee mm. tietoaltaiden hyödyntämistä ja tekoälyratkaisujen eettisyyttä ja turvallisuutta. Torstaina FinDrones2020-konferenssi jatkuu ja RoboAI Innovation Challenge esittelee opiskelijoiden ja ammattilaisten parhaimpia ideoita teknologiaan painottuvilla trackeilla. Huikean viikon päättää robottijärjestelmiin ja hitsausrobotiikkaan painottuva NEXT2020-teknologiaseminaari sekä Visioiden ja teknologioiden jalostamon (VTR) -seminaari, jossa keskitytään uusien teknologioiden yhdistämiseen uudenlaisten sovellusten löytämiseksi.

Tapahtumaan ilmoittautuminen alkaa elo-syyskuussa.

 

Tutustu RoboAI-viikon sivuihin ja aikatauluun: https://www.roboai.fi/roboai-viikko/

 

 

 

 

 

Jaa artikkeli

Lisää aiheesta

Lue myös

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat uutiset ja tapahtumat uunituoreena sähköpostiisi ja pysyt ajantasalla.